Juhlavuosi


KAIKKIEN AIKOJEN SUMMER UP

YLEISTÄ

Summer up - festivaali on kaksipäiväinen, kävijämäärältään Suomen suurin vuosittainen urbaanin musiikin festivaali, jota on järjestetty vuodesta 2003 lähtien Lahdessa Mukkulan rannalla. Tapahtumasta on kasvanut kymmenen vuoden aikana muutaman kymmenen henkilön tilaisuudesta yli 21 000 kävijän festivaali, jonne festivaalivieraita saapuu ympäri Suomea, yli 100 paikkakunnalta.

Festivaali tunnetaan hyvästä ja intensitiivisestä fiiliksestään, huippuluokan ja monipuolisista artisteistaan, upeasta tunnelmastaan sekä sanoin kuvaamattoman komeasta miljööstään. Summer Up kerää joka vuosi luoksensa ajankohtaisimmat artistit, merkkihenkilöt sekä nousevat tähdet.  Summer up on kävijöilleen TODELLINEN ELÄMYS!

Summer up - festivaali  2011 myytiin ennakkoon loppuun (yli 21 000 kävijää).



SUMMER UP 2012

Summer up 2012 - festivaali täyttää ensi heinäkuussa (6.7-7.7.2012) 10 - vuotta, jonka johdosta luvassa on kaikkien aikojen Summer up - festivaali. 

Kesällä 2011 festivaali kokosi paikalle yli 21 000 kävijää ja ensi vuonna tavoite on nostettu 30 000 festivaalivieraaseen. Lähtökohtana on myydä liput loppuun jo ennakkoon, viimevuotiseen tapaan.



OHJELMA

Summer up kokoaa 10 - vuotisjuhlaansa yhteensä lähes 40 eri urbaanin musiikin esiintyjää, tanssijaa, deejiitä ja taiteilijaa. Summer upin esiintymislavoilla nähdään värikäs kattaus kotimaan suosituimpia artisteja kaikista kotimaisen hiphop- & reggaemusiikin kategorioista sekä useita yllätysspektaakkeleita ja 10 - vuoden takaisia klassikoita, jotka elävät muistoissa pitkään. Luvassa on yllätysvieraita, upeat showt mahtavineen pyroineen sekä visuaalisesti näyttävät Summer up keikat. Myös Petri Nygårdin johdosta tutuksi tulleet perinteiset erikoissisääntulot eivät jää pois tänäkään vuonna. Petri saapui saattueineen ensin vuonna 2010 lavalle helikopterilla ja vuonna 2011 sotalaivalla pommien ja tulinäytöksen kera. Mitä tänä vuonna tapahtuu ja kenen toimesta, se jääköön vielä salaisuudeksi.



TAPAHTUMA-ALUE

Tapahtuma- alue Lahden Mukkulan rannalla kasvaa entisestään, joka mahdollistaa uusien alue-uudistuksien, kuten musiikillisesti viihtyisän ja maistuvan ja monipuolisen Food marketin tulon sekä Summer upin kakkoslava-alueen monipuolistumisen. Lisäksi nähdään uudistuksia Summer up päälavan, Marli Juissi - Stagen visuaalisessa ilmeessä ja koossa sekä Vip - ja anniskelualueen toiminnassa. Myös Summer upin basaari-alue saa uuden ilmeen sekä monipuolisemman tarjonnan. Tarkoitus on tehdä hiphop & reggae - musiikin ystäville Summer up tapahtumasta yhä viihtyisämpi ja kattavampi kokonaisuus. 

Summer up rantautuu ensi kertaa myös Lahden keskustaan rakentamalla pienen Summer up - fiilistä kasvattavan deejiipisteen Lahden torille, josta Summer up bussit lähtevät päätapahtuma-alueelle Mukkulan rantaan. Busseja odotellessa voi nostattaa upeaa Summer up fiilistä hyvän musiikin voimin. Lahden keskusta väritetään Summer up teeman mukaisesti, jonka vuoksi koko kaupunki viettää Summer up 10 - vuotisjuhlia.

Summer up panostaa yhä vahvemmin myös vihreisiin arvoihin, kierrätykseen, turvallisuuteen sekä parkkipaikkojen toimivuuteen. Lisäksi se panostaa myös asiakasviihtyvyyteen tapahtuma-alueella, kuten wc- alueen toimintaan sekä sisääntulo-alueeseen että myös asiakaspalveluun. 



LIPUT

Tapahtumaan on mahdollista ostaa lippuja 14.11 alkaen Summer up joulumyynnin aikana sekä 1.1 alkaen normaalisti ennakkomyynnin aikana. Tapahtuman odotetaan olevan viime vuoden tavoin loppuunmyyty jo ennakkoon, joten järjestäjät suosittelevat lipun ostamista jo hyvissä ajoin ennakkoon varmistaakseen paikkansa Summer up - festivaaliin. Lippuja myy Lippupalvelu.

Summer up toivottaa tervetulleeksi Lahden Mukkulan rantaan kaikki hyvän hiphop & reggae - musiikin ystävät kaikkien aikojen urbaanin musiikin tapahtumaan viettämään yhdessä ystävien kanssa kesän parasta viikonloppua. 


 

Nähdään Lahdessa!

Terveisin, 

Martin & Oskari
Summer up